4.5.2011

Uusi kuukausi, uudet kujeet...

Nyt on tosiaan kuukausi ehtinyt vaihtua edellisen päivityksen jälkeen. Koirien kanssa ei olla oikein missään menestytty, joka saattaa johtua pienestä laiskottelusta, jota olen huomannut harrastavani. Nyt kuitenkin säiden jälleen parantuessa voisi alkaa treenaamaan ulkona ja käydä jopa kentällä treenaamassa muiden kanssa. :--)

Tarkoituksena olisi kilpailla joka koiran kanssa loppuun ja heinäkuun paikkeilla taitaa olla tämä missio suoritettuna, jos vain hyvin käy ja tuomarit pitävät koirista. Alustavasti voi jo kysellä jalostukseen kaikkia koiria paitsi Beth, Csilla ja Cudar jäävät omaan jalostuskäyttöön ja Bethille tulee pentue Ritesin nimiin. Cudarin ja Csillan pentue tulee syntymään kennelnimettömänä.

Vielä on kelit hieman viileät, mutta lenkkeilykelit paranevat päivä päivältä, joten liikkukaa ulkona ja nauttikaa raikkaasta kevätsäästä! :--)

26.4.2011

Pitkästä aikaa eloa blogiin!

Tosiaankin on ollut pienoinen päivitystauko blogissa, kun en ole oikein jaksanut keskittyä muuhun kuin opiskeluuni. Toki olen siinä ohessa saanut melkein kokonaan uudistettua Ritesin sivut - ja tästä saavutuksesta oon aika tyytyväinen. Nyt vaan täytyy taas alkaa ilmoittelemaan koiria kisoihin, päivittää tätä blogia ja jakaa intoa vielä kouluun panostamiseen.

Viimeisimmästä blogimerkinnästä näyttää olevan noin kuukauden verran ja siinä välissä ollaan ehditty kokea monta iloista hetkeä, mutta niiden vastapainoksi myös yksi vähän surullisempikin asia on tapahtunut. Jos nyt kuitenkin aloitettaisin niistä iloisista.
Beth on saanut toisen ykkösen tokon avoimesta ja nyt ollaan sitten voittajaluokassa. Paimennuksesta myös napsahti ensimmäinen KUPI, joten A2-luokkaa kisataan nyt.
Ruki on nyt vPVA ja tokossa päästiin avoimeen kahden perääkkäisen päivän kilpailuista saaduilla ykkösillä.
Cudarista tuli myöskin vPVA, PK:sta sai koularin Jk2 ja tokon alosta saatiin yksi ykkönen.
Restin kanssa ollaan saatu yksi ykkönen tokon voittajasta ja nyt vielä neljän voiton päässä on valionarvo!
Csilla sai agista ensimmäisen vKUMA:nsa, paimennuksesta ensimmäinen KUPI eli tyttö on nyt kilpailemassa A2-luokassa ja vielä kaiken kukkuraksi saavutti BH-tunnuksen.
Ja vielä viimeisenä, muttei vähäisimpänä tämä kuopuksemme Ria saavutti BH-tunnuksen ja saipa se vielä yhden ykkösenkin tokon alosta. :--)

Kisakentillä on siis sujunut oikein hienosti. Toivottavasti sama tahti jatkuu niin on mahdollisuus saada pieniä nahkamuksuja ja jalostukseen tarjolla olisi mahtavia rotujensa edustajia.

Nyt kuitenkin vedetään hieman tunnelmaa maahan, sillä olemme menettäneet rakkaan koiramme Celinen. Celine jäi pari viikkoa sitten lievästi auton alle. Neitiä yritettiin kuntouttaa fysioterapeutin avulla, mutta hermostovaurio sai yliotteen ja raskaan päätöksen tehtyäni Celine on lopetettu.
Neiti ehti elämänsä aikana kokea yhtä sun toista ja meriittilistana "komeilee" BH vPVA Tk2, joka on pieni, mutta se oli suuren työn takana.

No, mutta viettäkää kivoja hetkiä kesää odotellessa!

31.3.2011

Uusi valio!

Olimme 29.3. Helluvan järjestämässä paimennuskilpailussa. Mukana oli kaikki koirat, mutta kannustusjoukoiss teltallamme olivat Rest ja Celine. Näin ollen Beth, Cudar, Csilla ja Ruki olivat kilpailemassa. Kilpailupaikalla ei ollut mitään ylimääräistä sählinkiä ja tulokset saimmekin kuulla melkein heti viimeisen koirakon suoritettua radan.

Meillä oli aihetta iloon yhden koiran kohdalla, sillä Ruki sai kolmannen ja viimeisen KUPI:n ja täten on nyt virallisesti paimennusvalio! Ei muillakaan huonosti mennyt, mutta ei ylletty kyllä parhaalle tasollemme, joka on hieman sääli. Mutta kyllä niitä kilpailuja tulee ja joissain on vain pakko epäonnistua.

Huomenna onkin aprillipäivä ja sitten on jo huhtikuu. Ajatella, miten nopeasti se aika menee...

27.3.2011

Rentoa meininkiä

Vihdoinkin sain edes pienen inspiraation uuden ulkoasun toteuttamiseen. Nykyinen ulkoasu onkin hyvin yksinkertainen, mutta mielestäni siitä tuli yllättävän hyvä omiin taitoihini verraten. Sisältö muuttui nyt hyvin vähäiseen, mutta toivottavasti kaikki tärkeä informaatio siitä selviää. Tästä lähtien pyrin pitämään kennelin sivut ja sisällön mahdollisimman realistisena - blogia unohtamatta.

Koirat olen ilmoittanut joka ikiseen kilpailuun, mitä vain liittojen kalenterista löytyy. Toivottavasti tämä tappioputki sitten loppuisi ja alkaisi näkymään kovan työmme tuloksia.
Kaikkien koirien kanssa on tavoitteena kilpailla ennen vuotta 2012 "loppuun" eli valioitua kaikista lajeista, joissa kilpailemme. Silloin on pentueita tarjolla, mutta niistä voit lukea kennelin omilta sivuilta enemmän.

Have a nice day everyone!

23.3.2011

Endlich!

Jes! Nyt kaikilla koirilla on rekisterinumero. Tästä asiasta olen ihan happyhappy.

Meille on huhtikuussa muuttamassa uusi asukas tellu.:n  Usagi-kennelistä ja rotuna on beagle. Olen niin kauan haaveillut ottavani beaglen ja nyt vihdoinkin tuli se askel otettua. Tämä asia ei kyllä tee koiramäärälle ja sen myötä kisastressille hyvää, mutta voisin ottaa hieman rennommin Bethin, Rukin ja Celinen kanssa niin saisin Cudarin, Restin ja Csillan kisattua valioiksi. No, mutta tuon beagleneitokaisen kanssa olisi tarkoitus kilpailla ajokokeissa ja sitten kokeilla vähän, että mitenkäs toko luonnistuu.

Ei tässä muuta kuin, että nauttikaa koirienne kanssa tästä erittäin ärsyttävästä keväästä kaikkine sateineen ja takatalvineen!

19.3.2011

Ritesillä on nyt blogi

Olen nyt vihdoinkin ottanut itseäni niskasta kiinni ja pistänyt pystyyn tämän blogin, jota kautta te lukijat saatte tietää mitä Ritesin arkeen kuuluu, vaikka teitä se ei varmaan kyllä yhtään liikuta, mutta tällainen tiedoitusväline nyt tällä kyseisellä virtuaalikennelillä on.
Tähän heti alkuun hieman esittelen Ritesin joukkoja, johon kuuluu kahden nahkan vahvistuksena yksi harjis, kaksi mudia ja yksi sheltti. Lauman jatkeeksi on tulossa mahdollisesti huhtikuussa yksi beagle Usagi-kennelistä.

Genuwine Last Berry of Year "Beth"
Beth on ensimmäinen virtuaalicollieni ja en ole kyllä hänen ottamisensa jälkeen rotuvalintaani katunut. Beth on ihana lemmikki, mutta pienten lasten läheisyyteen hän ei oikein sovellu hyvin vahvan paimennusvaistonsa takia. Bethillä on nyt meriitteinä BH Jk1 Tk1 ja tavoitteena olisi valioitua paimennuksesta, tokosta ja PK:sta ennen ensimmäistä pentuetta, jonka ajankohdaksi olen alustavasti suunnitellut loppuvuotta (marras- tai joulukuu).
Haovc D.L.N "Ruki"
Ruki on hyvin persoonallinen kiertolaispoika, joka on käynyt jo monessa kodissa, mutta luotani se saa varmasti pysyvän kodin. Rukin meriittilistana on BH vDK vN vSWE vFIN vF vPOHJ & vKANS MVA SchH2. Tavoitteena olisi kilpailla valioksi näyttelyissä (kaikissa maissa), tokossa, paimennuksessa ja PK:ssa. Vielä on tavoitteisiin, ainakin tokon osalta, matkaa.
Debesis Eliminate The Rest "Rest"
Rest on toinen virtuaaliharjikseni ja poika on osoittautunut erittäin nopeaoppiseksi otukseksi, sillä tokossa ollaan kahdessa kuukaudessa päästy voittajaluokkaan. Rest tuli minulle Kitulta, kun hän ei enää voinut pitää Restiä. Restin meriittilista on vain vaatimaton BH Tk2, mutta tarkoituksena olisi syksyyn mennessä kasvattaa sitä hieman; agilitystä ja tokosta olisi tarkoitus valioitua ja näyttelyissä yritämme pärjätä mahdollisuuksien mukaan. Pentuetta Restille olen suunnitellut alustavasti syyskuulle.
Twistelin Celine Dion "Celine"
Celine on ensimmäinen virtuaalishelttini ja tämä neito on saapunut myöskin kiertolaisena minulle. Celinen entinen omistaja oli päättänyt lopettaa virtuaalipuuhat ja näin sitten ihastuin tähän koiraan. Oli kyllä mielestäni suuri virhe menettää sydän tälle neitokaiselle, sillä nyt kadun tätä lauman kasvattamista väärillä roduilla, mutta onneksi Celinen kanssa voin kilpailla hieman rennommin, koska meriittilistana on vPVA BH Tk1. Tarkoituksena on vain kilpailla hitaasti, mutta varmasti agilitystä ja tokosta valioksi. Sitten mahdollisesti on sheltinkin pentuja tarjolla jossain vaiheessa sen jälkeen...
Cudar jc "Cudar"
Cudar saapui yllätys yllätys kiertolaisena lauman jatkeeksi. Olin jo virtuaaliurani alusta lähtien havitellut toivonut, että omistuksessani olisi les Idiotsin kasvatti. Nyt sitten haaveni on toteutunut. Cudarin kanssa on tarkoituksena kilpailla paimennus- ja tokovalioksi unohtamatta PK:ta.
Rajut Csilla-Tempo "Csilla"
Csilla oli taas pieni virheliike, kun turhaan laumaa kasvattelin, mutta kun ei voinut vastustaa. Csillan kanssa on tavoitteena kilpailla mahdollisimman nopeasti valioksi agilitystä, paimennuksesta ja PK:sta. Csillalle olen suunnitellut valioitumisten jälkeen pentuetta Cudarin kanssa. Molemmilla aivan upea suku, joten toivottavasti mudeille löytyy ihan vähäistäkin kysyntää noin vuoden päästä!

Nyt voisin varmaankin alkaa jo kertoa eilisen urakasta...
Eilen olen taas vienyt hieman virtuaalikoirailuani eteenpäin, sillä nyt olen ilmoitellut koirat kaikkiin kilpailuihin mihin oli vain mahdollisuus. Lisäksi pistin lopuiltakin koirilta rekisteröintilomakkeet menemään VFCI:n rekisteriin.